(0) kommenttia

Hanko avaa omia tilojaan rajoitetusti – pitkästä aikaa uimahuonekin on käytössä

Uimahuone on ollut pitkään kiinni koronarajoitusten takia.

Hangon kaupunki on päättänyt purkaa koronarajoituksia huomisesta torstaista alkaen. Liikunta- ja nuorisotiloja on pitkän tauon jälkeen taas käytössä.

Hangon kaupungin johtoryhmä on arvioinut kaupungin koronatilannetta ja päättänyt avata kaupungin liikunta- ja nuorisotilat torstaina 6.5.
 

Cuplis, urheilutalo ja urheilutalon kuntosalit, Hylliksen tanssisali, pingissali ja ryhmäliikuntatoiminta Astrean tiloissa avataan torstaina.

Urheilutalon kuntosaleissa saa olla enintään kuusi henkilöä samaan aikaan turvavälejä ja hygieniaohjeita noudattaen.

Myös uimahuone avataan torstaina alkaen siten, että tilassa saa olla enintään kaksi henkilöä samaan aikaan. 

Nuorisotalo Hyllis ja Lappohjan nuorisotalo avataan kaikenikäisille nuorille torstaina 6.5.

Päiväkeskustoiminta Astreassa avautuu siten, että pienet ryhmäkoot (enintään 6 henkilöä) ja turvallisuustoimenpiteet taataan.

Päiväkeskuksen henkilökunta ottaa yhteyttä asiakkaisiin puhelimitse ja aloitusajankohdasta tiedotetaan henkilökohtaisesti.

Hangon kaupunki muistuttaa, että aluehallintoviraston määräykset ovat voimassa 16.5. saakka. Turvaväleistä on pidettävä huolta ja korkeintaan 6 hengen yleisötilaisuudet ovat sallittuja.

Hangossa on todettu viimeisten 14 vuorokauden aikana kuusi uutta koronavirustartuntaa, jotka kaikki tulivat ilmi viikolla 16 ja liittyivät kaikki samaan tartuntaketjuun. 

> Hangon koronarajoitukset

(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa hanko-nyt.fi