(7) kommenttia

Hanko miettii vielä omia koronarajoituksiaan – ”Mitä hyötyä on Helsingille siitä, jos pistämme kirjaston täällä kiinni”

Hangon kaupunki ei ole toistaiseksi ottamassa käyttöön lisärajoituksia sen lisäksi, mitä muualta tulevat määräykset ovat.

Alehallintovirasto on kieltämässä kaikki yleisötilaisuudet niin sisällä kuin ulkona koko Uudellamaalla.

Lisäksi valtiovallan taholta on tullut useita suosituksia kunnille siitä, mitä niiden pitäisi tehdä.

Hangon kaupunginjohtaja Denis Strandell kertoo, että Hangossa odotellaan virallisia määräyksiä, mutta toistaiseksi ei kaupunki ole tekemässä mitään omia päätöksiä esimerkiksi tilojen sulkemisesta.

Kaupunginjohtaja on kutsunut koolle ensi maanantaiksi laajennetun johtoryhmän, jossa tilannetta mietitään.

Strandell hämmästelee sitä, miksi koko Uuttamaata käsitellään yhtenä ja samana kokonaisuutena, vaikka koronatilanne on radikaalisti erilainen pääkaupunkiseudulla ja Hangossa.

Hangossa on viimeisen kuukauden aikana todettu yksi koronatartunta, eikä Strandellin mukaan sairaalahoidossa ole ketään.

Perjantaiaamun tietojen mukaan Hangossa on koko korona-aikana todettu 10 tartuntaa.

− Ymmärrän täysin koronarajoitukset ja -suositukset. Mutta Uusimaa pitäisi voida jakaa esimerkiksi kolmeen kategoriaan rajoituksissa ja suosituksissa. Nyt Hangossa joudutaan koronatoimissa helposti ampumaan tykillä hyttysiä.

Uudenmaan jako eri alueisiin olisi Strandellin mielestä täysin mahdollista, jolloin kuntakohtaisia määräyksiä voitaisiin antaa, koska käsitelläänhän eri maakuntiakin eri tavalla koronatilanteen mukaan.

Strandell kysyy, mitä hyötyä on esimerkiksi Helsingille siitä, että Hangossa pistetään kirjasto kiinni.

Koronarajoituksia voidaan Hangossa Strandellin mukaan ottaa heti käyttöön, jos tilanne pahenee.

Raaseporin kaupunki päätti tänään, että kaupungin julkiset tilat kuten uimahalli, kirjastot ja liikuntatilat suljetaan 18.12. saakka.

(7) kommenttia
Kommentit (7)

Kommentit (7)

Kaupunginjohtaja ottaisi rajoitukset voimaan jos tilanne pahenee ?
Vanhaan sanotaan viitaten: reagoidaan vasta kun huonot on jo housuissa !
Ei järin viisasta.
Näin on
Tähänkään asti ei ole tullut tartuntoja kaupungin sisällä.
Yksi kokonainen koko kuukauden aikana.
Eli miksi sulkea jos tilanne on täällä paljon parempi kuin Helsingissä... olen samaa mieltä kaupunginjohtakan kanssa.
Ja nyt kun Helsingin seudulla tilanne on paha niin olisi hyvä että nämä ihmiset pysyisivät 3 viikkoa siellä eivätkä toisi tautia tänne. Tulkaa sit kun pahin on ohi!
Ajatelkaa muitakin kun vaan itseänne.
M.M
5.12. suunniteltu Hangon LionsClubin järjestämä Club For Five - hyväntekeväisyyskonsertti on peruttu. Lippu.fi:n mukaan järjestäjä hoitaa peruutustapauksissa lipun hinnan palautuksen. Mielenkiinnolla odotamme, milloin LionsClub tiedottaa asiasta ja miten se organisoi palautuksen.
On harmillista, että Hanko joutuu sulkemaan kirjaston ja perumaan tapahtumat. Tilanne Hangossa on sama kuin Ahvenanmaalla eikä sielläkään olla suunnittelemassa rajoituksia.
Harmistunut
5.12. suunniteltu Hangon LionsClubin järjestämä Club For Five - hyväntekeväisyyskonsertti on peruttu. Lippu.fi:n mukaan järjestäjä hoitaa peruutustapauksissa lipun hinnan palautuksen. Mielenkiinnolla odotamme, milloin LionsClub tiedottaa asiasta ja miten se organisoi palautuksen.
On harmillista, että Hanko joutuu sulkemaan kirjaston ja perumaan tapahtumat. Tilanne Hangossa on sama kuin Ahvenanmaalla eikä sielläkään olla suunnittelemassa rajoituksia.
Harmistunut
Kuten asiantuntijoiden suulla viimeksi tänään TVssä sanottiin, niin rajoitukset ja ohjeistukset on syytä ottaa etukäteen ja etupainotteisesti käyttöön eikä sitten vasta kun "tilanne on päällä". Niin ja eivät ne rajoitukset ja suositukset tehoa, ellei niitä myös noudateta. Tämä koskee niin minua kuin sinuakin!
Ollaan varovaisia ja pysytään terveinä!
Satunnainen turisti
Vi har flera exempel på hur enskilda fall utlöser en explosionsartad smittohärd över en natt. Vasa är ett bra exempel där smittan kom från huvudstadsregionen. Hangöbor och huvudstadsbor har även täta dagliga kontakter. Jag anser att myndigheternas rekommendationer och påbud ska tas på allvar, även i Hangö, hellre litet tidigare än för sent.
Per Sarén
Det är väl närmast för att skydda kommunens egna invånare som det införs specifika restriktioner. Inte för att skydda huvudstadsregionen.
Susanne Hietanen

Kommentoi

Seuraa hanko-nyt.fi