(0) kommenttia

Hannele Soulasmaalle Tanssikasvatus elämäntyönä -palkinto

Suomen tanssioppilaitosten liitto palkitsi lauantaina 19.11. Hannele Soulasmaan Tanssikasvatus elämäntyönä -palkinnolla pitkästä ja monipuolisestaan urastaan tanssikasvattajana sekä tanssin taiteen perusopetuksen kehittäjänä. Liitto haluaa kiittää Hannele Soulasmaata tanssikasvatuksen eteen tehdystä työstä ja osoittaa hänelle tanssikasvatus elämäntyönä -palkinnon. Kiitokseksi koko alaa kehittäneestä työstä liitto haluaa antaa hänelle näyttämötaiteen kultaisen ansiomerkin. 

Hannele Soulasmaa on työskennellyt tanssinopettajana ja rehtorina Hangossa vuodesta 1982. Tanssinopettajan työ alkoi ensin Hannelen äidin, Pirjo Soulasmaan tanssikoulussa syksyllä 1982. Koulu siirtyi Hannelen nimiin vuonna 1984, jonka jälkeen työ on jatkunut keskeytyksettä aina tähän hetkeen asti. Keväällä 2022 Hannele Soulasmaa jäi eläkkeelle, mutta oppilaitos jatkoi toimintaansa edellee Hannelen tyttären Katja Ukonahon toimesta eli jo kolmannessa sukupolvessa. Myös Hannelen toinen tytär Heidi Wahlman työskentelee opettajana sukupolven vaihdoksen myötä uudelleen nimetyssä Hangon Baletti- ja liikuntakoulussa.

Vuodesta 1992 taiteen perusopetusta antanut ja kehittänyt oppilaitos sekä Hannele Soulasmaan pitkäjänteinen ja sitkeä työskentely ovat vaikuttaneet merkittävästi Hangon alueen kulttuuritoimintaan sekä lasten ja nuorten taidekasvatukseen. Vuosikymmenten aikana Baletti- ja liikuntakoulu Hannele Soulasmaa on luonut mahdollisuuksia kokea tanssin taikaa lukuisille lapsille. Taiteen perusopetuksen päättötodistuksia on vuosien aikana jaettu useampi sata, joka on Hangon väkimäärään suhteutettuna valtava määrä. Oppilaita on myös innostunut jatkamaan tanssin ammatillisia opintoja niin ulkomailla kuin Suomessa.  

Vuosien aikana Hannele Soulasmaan tanssioppilaat ovat myös esiintyneet lukuisia kertoja Hangon alueella, mutta myös valtakunnallisissa tapahtumissa. Yhtenä suurimmista menestyksen merkeistä voidaan kuitenkin katsoa se, että Hangossa tanssioppilaitos jatkaa toimintaansa nyt jo 58. toimintavuotta.

(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa hanko-nyt.fi