(0) kommenttia

Koronarokotuksissa edetään jo 1990-luvulla syntyneisiin – noin 5 000 hankolaista rokotettu

Koronarokotukset laajenevat Hangossa ensi viikolla uuteen ikäryhmään. Ajanvaraus avataan tänään perjantaina 30-34-vuotiaille hankolaisille.

Rokotusvuoroon nyt tuleva ryhmä on vuosina 1987–1991 syntyneitä. Ajanvaraus tälle ikäryhmälle avautuu perjantaina 28.5. klo 12. 

Vuosina 1957-1991 syntyneiden rokotukset jatkuvat ensi viikolla ja myös aiemmat ikäryhmät sekä riskiryhmät voivat edelleen varata rokotusaikoja.

Rokotuspäivät ovat ensi viikolla keskiviikko 2.6. ja viikolla 23 keskiviikko 9.6. 

Rokotusajan voi varata joko verkkopalvelusta koronarokotusaika.fi –palvelussa tai puhelimitse, puh. 040 135 9585 (arkisin klo 8-16). 

Koko Hangon väestöstä noin 61 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksensa ja toisen annoksen runsaat 5 prosenttia väestöstä.

Ensimmäisen annoksen saaneita on Hangossa noin 5 000 henkilöä.

(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa hanko-nyt.fi