(1) kommentti

Kuningatarvuoren kadut ja miljöö tehdään valmiiksi – 0,5 milj. euron alkuperäisiä kustannuksia on karsittu

Kuningatarvuorelle nousee uusia kerrostaloja ja kaupungin pitää paikkoin aloittaa myös katujen ja muun infran valmiiksi rakentaminen.

Hangon kaupunki varautuu saattamaan valmiiksi Kuningatarvuoren kadut, istutukset ja kokonaisilmeen pääosin tänä ja ensi vuonna. Noin 10 vuotta sitten hyväksyttyjä suunnitelmia on päivitetty.

Kuningatarvuoren alueella on kerrostalojen rakennustyöt meneillään kahdessa kohteessa, ja ensimmäiset asunnot valmistuvat tänä vuonna. Näin ollen kaupungin pitää piakkoin aloittaa katu- ja puistoalueiden viimeistely.

Uudella alueella on ollut valmiina jo vuosia maanalaiset rakenteet kuten vesi- ja viemäriputket sekä katurakenteet.

Kuningatarvuoren louhinnan jälkeiset kallioseinät on myös lujitettu pulttaamalla ja verkottamalla.

Ensimmäiset suunnitelmat alueen infrasta istuksia ja katuvaloja myöten on tehty vuonna 2007.

Vanhojen suunnitelmien mukaan alueen valmiiksi saattaminen maksaisi tällä hetkellä arviolta 0,5 miljoonaa euroa.

Suunnitelmia on päivitetty ja haettu säästökohteita. Töiden arvioidaan maksavan uusilla suunnitelmilla noin 350 000 euroa.

Esimeriksi katuvaloja ei toteuteta alkuperäisillä valaisimella vaan materiaalikustannuksiltaan puolet halvemmilla.

Noppa- ja nupukivinä käytetään kustannussyistä punertavia betonikiviä koko alueella. Kadut ja noin 170 ruudun parkkipaikka asvaltoidaan.

Puuistutusten tilalle mietitään pääosin matalakasvuisempia ja paremmin kuivassa ympäristössä viihtyviä pensasistutuksi kuin puita.

Rannan puoleisen kävely- ja pyöräilyväylän reunaan meren puolelle esitetään tehtäväksi erikseen määriteltyihin kohtiin kivikoritekniikalla toteutettu noin puoli metriä korkea reunamuuri, jossa kiviaineksen värisävy olisi punertava.

Muuri tehdään ensi vuonna ja suunnitelmia voidaan vielä tarkentaa.

Hangon tekninen lautakunta hyväksyi suunnitelmat keskiviikkona.

(1) kommentti
Kommentit (1)

Kommentit (1)

Luulis että kun koronatukia Hangon kaupunki nostanut viime vuodesta niin kassa pursuisi ylimääräistä rahaa?
Höpöhöpöjälleen

Kommentoi

Seuraa hanko-nyt.fi