(1) kommentti

Oudon vuoden tilinpäätös: Hanko teki historiallisen hyvän tuloksen – lainataakkakin pieneni

Valtuusto kokoontuu edelleen koronarajoitusten takia etänä. Digitaalisesti kokouksessa olivat myös kaupunginjohtaja Denis Strandell ja valtuuston puheenjohtaja Jouko Kavander.

Hangon kaupunki kirjaa koronavuodesta 2020 poikkeuksellisen hyvät tilit. Taloudellisesti Hangolla meni viime vuonna erittäin hyvin.

Hangon valtuusto käsitteli tiistai-iltana kaupungin alustavan tilinpäätöksen, jossa on monia yllätyksiä ainakin siihen verrattuna, mitä pitkin viime vuonna on oletettu.

− Outo, yllättävä ja vähän ihmeellinen vuosi, summasi kaupunginjohtaja Denis Strandell.

Tilinpäätös on Strandellin mukaan yksi Hangon historian parhaista. Samansuuntaisia talousluku esittelevät myös monet muut kunnat koronavuoden päätteeksi.

Hangon kaupunki tekee viime vuodelta ylijäämää noin 4,6 miljoonaa euroa. Runsas vuosi sitten laskettiin talousarviossa, että tilinpäätös oli vain niukasti plussalla.

− Eivät nämä rahat kuitenkaan kassassa ole. Velkaa on vain pystytty vähän pienentämään, Strandell muistutti.

Kaupungin controller Kim Adolfsson kuvasi viime vuotta vuoristoradaksi talouden ennustamisessa. Lukuja jouduttiin muuttamaan useaan kertaan ja vielä aivan viime metreillä.

Suurin kiitos Hangon hyvästä talousvuodesta lankeaa valtiolle, joka on ottanut runsaasti lisää velkaa ja jakanut sitä avokätisesti kunnille koronaepidemian varjolla.

Hanko sai lopulta valtionapua noin 2,7 miljoonaa euroa enemmän kuin alun perin oli luvattu.

Toinen suuri yllätys oli erikoissairaanhoito, joka on useimmiten maksanut kunnille joka vuosi ennustettua enemmän.

Tällä kertaa kävi toisin, koska valtio jakoi korona-avustuksia suoraan sairaanhoitopiireille, jolloin kuntien laskut pienenivät. Hanko sai lopullisen hyvityslaskun viime vuodelta kaksi viikkoa sitten.

Vielä viime keväänä näytti, että kaupungin verotulot hupenevat vauhdilla. Tämäkään ennustus ei toteutunut.

Vuoden loppua kohden verotulot kohenivat ja lopputulema on, että Hangon verokertymä jää vain hieman vuodentakaisista arvioista.

Hangon kaupunki keräsi veroja viime vuonna noin 40,2 miljoonaa euroa.

Kaupungin menopuoli pysyi myös hyvin kurissa, eivätkä menot lähteneet laukkaamaan millään toimialalla, vaan pikemmin päinvastoin.

Hyvän talousvuoden päätteeksi Hanko on edelleen suhteellisesti Suomen velkaisimpia kuntia.

Lainaa on kaupungilla noin 61,4 miljoonaa euroa. Vuoden päättyessä lainataakkaa saatiin kuitenkin pienennettyä noin 2,9 miljoonalla eurolla.

Kaupungin controller Kim Adolffsson ”lohdutteli” valtuustoa, että tällä menolla Hanko on velaton 20 vuoden kuluttua.  

(1) kommentti
Kommentit (1)

Kommentit (1)

Olisi mielenkiintoista tietää mikä tulos olisi ollut ilman valtion koronatukea ja tukea erikoissairaanhoidon kuluihin. Tuskin olisi syytä silloin paukuttaa hengseleitä.
m

Kommentoi

Seuraa hanko-nyt.fi