(1) kommentti

Rekat toivat Kuningatarvuorelle valmiita elementtejä, joissa keittiön koneetkin ovat jo paikoillaan

Jan-Erik Chydenius (oik.) ja Mauri Heinonen keskustelevat valmiin 27 neliön yksiön nostamisesta paikoilleen. (kuvat: Tomi Lehto)

Vuosikymmenen odottelun jälkeen Kuningatarvuorella on päästy rakentamisessa vauhtiin. Ensimmäiset asunnot valmistuvat jo neljän kuukauden kuluttua.

Pisimmällä on Hangon Läntinen Laituri Oy:n kohde, jossa muutamassa päivässä työt etenevät isolla loikalla, ja ensimmäinen talo on harjakorkeudessa.

Kattorakennelma oli koottu perustusten päälle jo aiemmin ja nostettu sivuun odottamaan lopullista asennusta.

Aurinkoisena tiistaiaamuna Jan-Erik Chydenius oli työmaalla tarkistamassa lähes valmiiksi tehtyjen asuntojen tilaelementtien asentamista.

Modulien saapuessa tontille ne ovat yli 70-prosenttisesti valmiina. Kun kaikki on asennettu, koko talo on hyvin pitkälle valmis eli valmiusaste on lähes 80.

Ensimmäiset rekat saapuivat talotehtaalta Kuningatarvuorelle maanantaina ja asennus alkoi. Tiistaina ensimmäisen talon elementit oli nostettu paikoilleen. Seuraava talo tulee ensi viikolla.

Elementteihin on asennettu kaikki LVIS-tekniikat ja keittiöt kodinkoneineen. Asiakkaiden valitsemat laatat ja suihkut ovat jo kylpyhuoneissa valmiina. Kunkin asukkaan valitsemat parketitkin on asennettu.

Asuntojen lämmitys ja viilennys hoidetaan ekologisesti maalämmön avulla. Se alentaa myös käyttökustannuksia, joka näkyy yhtiövastikkeissa.

Kaikki talon isot ”palaset” on tehty lämpimässä tehtaassa, jolloin rakennusvirheet jäävät minimiin, kertoo Mauri Heinonen Mediset Hoivarakentajat Oy:stä.

Modulien noston aikana nosturinkuljettaja seuraa jatkuvasti tuulen nopeutta, joka Suomen eteleläisimmällä asuinalueella meren äärellä voi olla oikukas. Liian kovalla tuulella työ keskeytyy turvallisuussyistä.

Elementit on tehty lamellihirsistä, mutta sisä- ja ulkoverhous tehdään erikseen. Talot eivät siten näytä hirsitaloilta. Hirsistä rakentaminen takaa sen, että taloista tulee hengittäviä.

Elementtien kuljetuksen ja noston ajaksi ne on vahvistettu erityisen hyvin, etteivät kodinkoneet tai laatoitus vahingoitu.

Kaikki ensimmäisen kohteen 20 asuntoa valmistuvat 30.6.2021 mennessä, ja niistä jokainen on erilainen.

Ensimmäisistä asunnoista on enää Chydeniuksen mukaan myymättä kaksi. Yhtiöllä on Kuningatarvuorella neljä tonttia, ja seuraava talourakka on tarkoitus saada alkuun ensi syksynä.

(1) kommentti
Kommentit (1)

Kommentit (1)


Huomio turvavälit ja maskit !
SG

Kommentoi

Seuraa hanko-nyt.fi