(0) kommenttia

Sadat ihmiset saattaneet altistua viikonloppuna – ravintoloissa ollut asiakkaita, joilla koronatartunta

Hangon Itäsatamassa oli viikonlopun aikana tuhansia ihmisiä. Jo ennakkoon epäiltiin, että vilkkaana regattaviikonloppuna tartuntoja leviää.

Regattaviikonloppu on kuten odotettua aiheuttanut altistumisketjuja, joita selvitellään parhaillaan useissa kunnissa.

Hangon kaupungin tiedotteen mukaan regattaviikonloppuna 8.-11.7. Hangossa vierailleilla henkilöillä on todettu koronavirustartuntoja.

Helsingin kaupungin tiedossa on ainakin 20 helsinkiläistä, jotka ovat olleet Hangossa viikonvaihteessa, ja heillä on todettu koronatartunta. Se ei ole varmaa, ovatko tartunnat saatu jo ennen Hangon-matkaa.

Hankolaisilla on raportoitu keskiviikkona kaksi uutta koronatartuntaa. Tällä viikolla ei ole muita todettuja tartuntoja.  

Tartunna saaneiden lukumäärää selvitellään edelleen ja heitä tulee todennäköisesti ilmi lisää lähipäivinä. Tarkoista lukumääristä ei ole vielä tietoa.

Perjantain ja sunnuntain välisenä aikana seuraavissa paikoissa käyneet ovat mahdollisesti altistuneet tartunnalle:

Tartunnat saaneita on vieraillut ainakin Ravintolat HSF:ssä, HSF Marinessa, Itämerenportissa ja Hotelli Regatassa.

Lisäksi lauantai-iltana Coco-ravintolaan on jäljitetty ainakin yksi tartunnan saanut.

Mahdollisesti altistuneita suositellaan jäämään omaehtoiseen karanteeniin (14 vuorokautta altistuspäivästä), Hangon kaupunki tiedottaa.

Mahdollisesti altistuneiden tulee seurata oireita ja hakeutua matalalla kynnyksellä koronatestiin.

Kaupungin tartuntatautitiimi on ollut yhteydessä ravintoloihin ja hotelliin.

(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa hanko-nyt.fi