(0) kommenttia

Suomalainen helikopteriyhtiö kasvattaa kalustoaan huippuluokan koptereilla

Helsinki Citycopterin perustajat Joonas Nurmi (vas) ja Ari Kallinen.

Liike- ja tilauslennoilleen lentävän lähdön saanut Helsinki Citycopter kasvattaa laivastoaan kahdella uudella huippuluokan helikopterilla. Helikopteriyhtiö on tilannut itselleen yhden edustusluokan Airbus ACH130 -kopterin ja vuokraa käyttöönsä toisen samanlaisen. Liikelentoalan edistyksellisimpiin kuuluvat helikopterit luovutetaan Helsinki Citycopterille keväällä ja niillä ryhdytään operoimaan Suomessa kesäkaudella 2022.

Vuonna 2020 toimintansa aloittanut Helsinki Citycopter on tuonut helikopteripalvelut entistä laajemman yleisön saataville. Kansainvälisistä metropoleista tutut palvelut nousivat pandemian aiheuttamien matkustusrajoitteiden myötä kotimaisten matkailijoiden suosioon. Kasvaneen kysynnän rohkaisemana Helsinki Citycopter investoi lentokalustonsa laajentamiseen. Uudeksi kopterimalliksi valikoitui paitsi lento-ominaisuuksiltaan ja turvallisuudeltaan, myös ympäristöarvoiltaan maailman edistyksellisimpiin helikoptereihin luettava Airbus ACH130. Uusien koneiden myötä Helsinki Citycopterin laivasto kasvaa viiden helikopterin vahvuiseksi ja samalla myös Pohjoismaiden nykyaikaisimmaksi.

”Suomessa ei olla sitten 1980-luvun nähty vastaavia uusia korporaatiotason helikoptereita ja olemme koneiden luovutuksen jälkeen ensimmäinen näin korkeatasoista kalustoa käyttävä yhtiö Pohjoismaissa. Markkinoiden hiljaisin ja ympäristöystävällisin tämän kokoluokan helikopteri on myös varustettu turvallisuutta ja matkustusmukavuutta lisäävällä teknologialla”, kertoo Helsinki Citycopterin Joonas Nurmi.

Airbus ACH130 on tilavampi kuin Suomessa aiemmin käytössä olleet siviililiikenteen helikopterit ja sen suunnittelussa on huomioitu korkealuokkaisia palveluita käyttävä asiakaskunta. Äänieristetty matkustamo on varustettu ilmastoinnilla ja matkustamon korotettu takaosa tarjoaa esteettömän näkyvyyden kaikkiin suuntiin. Kopterin turbiinimoottori on kehitetty polttoainetehokkaaksi, mikä vähentää lentämisen ympäristövaikutusta.

”Uusi kone on paitsi tehokas, turvallinen ja vakaa, se kuluttaa matkaan ja matkustajamäärään suhteutettuna vähemmän polttoainetta kuin keskikokoinen moottorivene. Uudet kalustohankinnat ovatkin osa hiilineutraaliuteen tähtäävää vastuullisuusstrategiaamme. Palvelullemme on jo nyt myönnetty ainoana ilmailualan yrityksenä kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -tunnus ja uusilla koptereilla toimintaamme haetaan yhä pienempiä päästöjä”, lisää Nurmi.

 

Koko Suomi nopeasti helikopterilla

Seitsemänpaikkaisen ACH130 helikopterin huippunopeus on 240 km/h ja maksimilentoaika neljä tuntia.

”Pystymme uusien koptereiden myötä tarjoamaan entistä useammalle mieleen jäävän matkustuselämyksen ja nopeamman yhteyden kohteisiin, joihin Suomessa on perinteisesti ollut haastavaa ja aikaa vievää matkustaa. Helsinki-Vantaa tulee lentoliikenteen solmukohtana yhdistämään Eurooppaa ja Aasiaa jatkossakin, joten palvelumme auttaa myös kauttakulkevia matkailijoita, jotka haluavat lyhyessä ajassa nähdä mahdollisimman paljon. Suunnitelmissamme on konseptoida kiinnostavia välilaskuelämyksiä, joilla jatkolentoa odottavat kansainväliset matkailijat pääsevät vaikkapa syömään, saunaan, Helsingin viskikellariin tai ihailemaan pääkaupunkiseudun saaristoa. Uskomme vahvasti kopterimatkailun kasvuun Suomessa”, jatkaa Joonas Nurmi.

Helsinki Citycopterin nykyisenä kalustona ovat Airbus H125, EC120 ja Robinson R44 helikopterit, joiden matkustajamäärät ovat 3-5 henkilöä. Uudenmaan liitto nimitti Helsinki Citycopterin vuoden 2022 startup-yhtiöksi ja yhtiö on myös mukana Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelmassa sekä Helsingin kaupungin vastuullista matkailua edistävässä kumppanuusverkostossa.

Helsinki Citycopter operoi myös Hankoon.

(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa hanko-nyt.fi