(0) kommenttia

Tee turvallinen uudenvuodenlupaus: raivaa sauna tyhjäksi turhista tavaroista!

Vakuutusyhtiö If tutki vahinkotilastojaan saunapalojen osalta: määrä on laskussa, mutta saunassa säilyttämisestä aiheutuvia vahinkoja tapahtuu edelleen säännöllisesti. Yllättävätkin esineet ovat aiheuttaneet mittavia saunapaloja, jotka olisivat estettävissä pitämällä sauna tyhjänä tavaroista.

Vaikka saunat ovat kehittyneet turvallisemmiksi vuosien varrella, on saunan käyttäjän omalla toiminnalla suuri vaikutus paloturvallisuuteen. Etenkin pienissä asunnoissa saunaa hyödynnetään usein myös muuhun kuin alkuperäiseen tarkoitukseen. Saunan käyttö vaatehuoneena tai pyykinkuivatukseen on iso paloriski.

– Nyt onkin hyvä aika tehdä uudenvuodenlupaus ja ratkaista kodin säilytysongelmat muulla tavoin kuin säilyttämällä ylimääräistä tavaraa saunassa. Lauteille pinotut pyykkivuoret ovat merkittävä vaaratekijä, jos esimerkiksi sauna on etäkytkettävä ja lemmikki pääsee saunaan pudottamaan tekstiilejä kiukaalle, sanoo Ifin kerros- ja rivitalovakuutusten tuotepäällikkö Henrik Rantanen.

Kiukaan taakse joutunut lelu aiheutti palon

Yleisin syy saunapalolle on kiukaan ja palavan materiaalin välille jäänyt liian pieni etäisyys. Ifin vahinkotilastoista on nähtävissä tapauksia, joissa palon on aiheuttanut esimerkiksi kiukaalle jäänyt muovinen muki tai lapsen lelu.

– Useimmiten aiheuttaja on kuitenkin kiukaalle pudonnut kuivumassa ollut pyykki. Toisinaan näkee vielä saunaan viritettyjä pyykkinaruja, joita ei tulisi missään nimessä käyttää, toteaa Rantanen.

Erityisesti kivitilan päällä tai lauteiden kaiteella liian lähellä kiuasta ei tulisi säilyttää mitään syttyvää materiaalia.

Ifin tilastojen mukaan esimerkiksi nämä ovat aiheuttaneet tulipalon oltuaan liian lähellä kiuasta:

1. Vaatteet ja kengät 

2. Pyyhkeet ja laudeliinat

3. Lasten lelut

4. Juomamukit

5. Saunakiulu

6. Siivousvälineet

Kurkista saunaan ennen kuin ajastat lämmityksen

Jos sauna on mahdollista ajastaa tai kytkeä päälle ulkopuolelta, kannattaa saunatila ehdottomasti tarkistaa mahdollisista ylimääräisistä tavaroista ennen kytkentää. Saunassa palo voi alkaa esimerkiksi keittiötä salakavalammin, sillä kahden tai useamman oven takana kytevä palo saa kehittyä rauhassa ennen asukkaan havahtumista. Vaikka sauna kytkeytyisi vahingossa päälle, se on tyhjänä huomattavasti turvallisempi.

Jos palo kuitenkin syttyy, jopa suppein kotivakuutus korvaa vahinkoja. Suojeluohjeiden mukaan omaisuuden säilyttäminen tai kuivattaminen saunassa on kuitenkin kiellettyä, ja ohjeiden laiminlyönti voi johtaa siihen, ettei korvausta makseta tai sitä alennetaan.

(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa hanko-nyt.fi