(0) kommenttia

Tutustu Hangon taidemaailmaan kolmen päivän ajan

Kuva: Mira Haahti

Taidekierros HangArt järjestetään 21.–23.7.2022 seitsemännen kerran. Ainutlaatuinen tapahtuma on ilmainen ja sen aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua moneen erilaiseen taiteenlajiin.

Taidekierroksen aikana hankolaiset taiteilijat avaavat ateljeidensa ovet yleisölle. Kierroksen aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua taiteeseen sekä jutella taiteilijoiden kanssa ja kuulla heidän töistään heiltä itseltään. Mukana on laaja kirjo erilaisia taiteilijoita, jossa jokaisella on oma persoonallinen kädenjälkensä.

-          HangArtissa on mahdollista kokea monta eri taidelajia. Löytyy kantaaottavia puu-ukkoja, lempeitä akvarelleja, yhteistyön tuloksia, trashtaidetta, käsityön tuomia iloja, vahvoja öljyvärimaalauksia ja etenkin rakkautta taidetta kohtaan, kertoo kulttuurijohtaja Jennika Friman.

Tämän vuoden kierroksella on mukana 12 kohdetta, 11 taiteilijaa, kaksi käsityöläistä, yksi taiteilijayhdistys sekä taiteilijaryhmä. Useimmat kohteet löytyvät kantakaupungista ja tällöin on helppoa tutustua kohteisiin kävellen, pyöräillen tai autolla. Liikkumin käy ketterimmin pyörällä, ja toivomme, että osallistujat suosivat pyörää mahdollisuuksien mukaan. Tänä vuonna kohteita on myös Lappohjassa ja Tvärminnessä.

Vuoden osallistujat ovat: Mira Haahti, Isabella Cabral, Pelle Lindström ja Tuula Puno, Ingrid Signell, Jori Tapio Kalliola, Terese Andersson, Maj-Lis Ronikonmäki ja Pirkko Toivanen, Monica Ferm, Ann Jonasson, Krisse ja Jukka Sulonen, Club con Color sekä Hangon Kuvataiteilijat. Ateljeet ovat avoinna klo 12–18.

Lisätietoja www.hanko.fi/hangart

 

(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa hanko-nyt.fi